0600 95020 (1,98 € / min + pvm/mpm)
(ma-la 9 -21)
to 21.06.2018 05:29
Sommelo 2018: TRIO KELAVALA - MURHABALLADEJA
Kuhmo-talo
ke, 27.06.2018 19:00
Murhat ovat aina olleet pelottavan kiehtovia. Jo kalevalaisina aikoina laulettiin värikkäästi kuvaillen, kuinka Lieto Lemminkäinen iski miekallansa Pohjolan isännältä pään: ”vei kuin naatin naurihista”, ”silpo kun sian lihoa, miehen kolmeksi palaksi”.

Satoja vuosia murhista on laulettu, tosia ja keksittyjä tarinoita. Lauluissa on murhattu renkejä ja keisareita, sylivauvoja ja uljaita sotilaita, rakastavaisia ja vihamiehiä. Joskus kuoleman kauhu on pukeutunut itkuvirren säkeisiin, joskus kekseliäisiin riimeihin. Välillä lauluja on myyty arkkiveisuina kymmenin tuhansin, välillä ne ovat olleet hyvin henkilökohtaisia ja muistinvaraisia. On laulettu ihaillen mutta myös syvästi inhoten. Murhan kauhea kiehtovuus lienee sen lopullisuudessa. Siitä laulamalla pelko taas vähän väistyy. Laulan, olen elossa.
Kelavala on ainutlaatuinen esittävän taiteen ryhmä. Sen jäsenistä Reijo Kela (tanssi) on tullut tunnetuksi mielikuvituksellisten, ainutkertaisten esitysten aikaansaajana, Heikki Laitinen (ääni) on edelläkävijä uudenlaisen ihmisääni-ilmaisun kehittämisessä, Kimmo Pohjonen (haitari) kiertää kaikilla mantereilla pitäen soolokonsertteja ja saaden aikaan mitä merkillisimpiä produktioita. Kelavala-triona he ovat toimineet jo lähes kolmekymmentä vuotta. Triossa ei ole erikseen tanssijaa ja säestäviä muusikoita, vaan kolme itsenäistä esiintyvää taiteilijaa. Improvisoidun musiikin ja tanssin yhdistämisestä on ollut tuloksena satoja ainutkertaisia esityksiä, joiden kesto on vaihdellut muutamasta minuutista kahteentoista tuntiin.

Esiintyjät:
Heikki Laitinen, laulu, ääni
Kimmo Pohjonen, haitari
Reijo Kela, tanssi

Liput: 20/16 €

OP-Etukortilla 16/12 € Max. 2 lippua/kortti.
Varaudu esittämään etukortti lipuntarkastuksen yhteydessä.

S-Etukortilla ja KS-kortilla 18/14 € Kuhmo-talolta.

Ryhmät -10 % Kuhmo-talolta.
Kartta »




LIPPUTOIMISTO.fi
Jyväskyläntie 3
69600 KAUSTINEN
p. 0600 95020 (1,98 € / min + pvm/mpm)
(ma-la 9 -21)
myynti@lipputoimisto.fi
Käyttämällä verkkokauppaa sitoudut noudattamaan käyttöehtoja,
jotka kieltävät kaupallisen käytön.

Jatkamalla hyväksyt käyttöehdot.